New York

New Yorkissa aloitettiin lokakuussa 2011 osallistuvan budjetoinnin kokeilu.  Projektin tavoitteena on edistää läpinäkyvyyttä, tasa- arvoa ja osallistuvuutta. Vuonna 2011 neljä kaupunginvaltuutettua neljästä kaupunginosasta päättivät käyttää osallistuvaa budjetointia koskien osaa harkinnanvaraisista varoista. Budjetoitavat varat tulivat New Yorkin kaupunginvaltuutettujen päätösvallassa olleista harkinnanvaraisista rahastoista (capital discretionary funds). Valtuuston jäsenillä on vapaus sijoittaa kyseisten rahastojen varoja oman harkintansa mukaan. Lokakuun 2011 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana kaupungin asukkaat kyseisistä neljästä kaupunginosasta pääsivät päättämään mihin arvioilta kuuden miljoonan summa sijoitetaan ja näin projekti voidaan määritellä määräraha- mallin piirteitä toteuttavaksi.Rahastoja on kahdentyyppisiä: kustannusrahastot, jotka on tarkoitettu palkkojen ja palveluiden kustantamiseen sekä pääomarahastot, joita käytetään infrastruktuurihankkeiden rahoittamiseen. Kaupunkilaiset voivat siis suunnata varoja esim. koulujen, puistojen, kirjastojen ja kaupungin vuokra- asuntojen rakentamiseen.

Näkyvyyttä projekti sai mm. kun aihetta käsitteleviä artikkeleita julkaistiin kaupungin johtavassa kunnallisalan lehdessä (The Brooklyn Bureau). Amerikkalainen järjestö, the Participatory Budgeting Project tarjosi teknistä tukea prosessin toteuttamisessa.

New Yorkin prosessi jakaantui viiteen vaiheeseen, joiden aikana pyritään jatkuvaan arviointiin ja tutkimustyöhön. Loka- marraskuussa 2011 järjestettiin ensimmäisen kierroksen kaupunginosakokouksia (First Round of Neighborhood Assemblies), joissa asukkaille tiedotettiin osallistuvan budjetoinnin käytännöistä ja heille järjestettiin mahdollisuus keskustelulle paikallisista tarpeista. Aivoriihien tuloksena muotoiltiin projekti- ideoita sekä valittiin budjettiedustajat. Marraskuussa edustajat osallistuivat orientoiviin tilaisuuksiin (Delegate Orientations), joissa he sisäistivät prosessin kulun, projektien kehittelyn ja budjetoinnin kohteena olevat aihe- alueet sekä jakaantuivat työryhmiin. Marraskuusta helmikuuhun järjestettiin edustajien tapaamisia (Delegate Meetings). Työryhmissä edustajat muovailivat kaupunginosakokouksissa ilmi tulleet projekti- ideat konkreettisiksi budjettiesityksiksi. Edustajat saivat tukea kaupunginvaltuuston jäseniltä ja muilta asiantuntijoilta.

Helmikuussa 2012 järjestettiin kaupunginosakokousten toinen kierros (Second Round of Neighborhood Assemblies), joissa edustajat esittelivät budjettiesitysten luonnokset asukkaille. Asukkaille annettiin mahdollisuus palautteeseen, jonka perusteella edustajat korjailivat budjettiesitysten luonnoksia. Marraskuussa 2012 edustajat esittelivät lopulliset budjettiesitykset ja asukkaat pääsivät äänestämään rahoitettavista projekteista. Projektien toimeenpano ja seuranta alkoivat huhtikuussa 2012. New Yorkin kaupunginvaltuusto käsittelee muiden budjettiesitysten yhteydessä osallistuvasti budjetoidut esitykset. Asukkaat arvioivat ja valvovat projektien toteuttamista. Prosessin aikana tapahtuneen arvioinnin ja tutkimuksen avulla seuraavan vuoden prosessista pyritään muokkaamaan edellisvuotta parempi.

Lähteet:

http://pbnyc.org/

http://www.bkbureau.org/

http://www.participatorybudgeting.org/

One Comment

  1. Nimetön
    Posted 7.8.2012 at 15:25 | Permalink

    Kaupunginosakokouksissa valittiin budjettiedustajat?
    -Miten poikkeaa muista luottamushenkilöistä?
    -Miten valinta toimitettiin?
    Asukkaat arvioivat ja valvovat projektien toteuttamista. -Miten, ihan käytännössä? He kaikkiko? Onko jollakin päävastuu valvonnasta ja arvioinnista?

    New York on kahdeksan miljoonan asukkaan kaupunki 20 miljoonan ihmisen metropolialueella. Valtuustossa on 51 jäsentä (Helsingissä 85). Valtuuston asialistakaan ei näytä ihan samanlaiselta kuin Suomessa.

    Pitikö jonkun päästä matkustamaan veronmaksajien rahoilla USAan tätä tutkimaan, vai miksi tällaisia vertailuja esitetään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Current month ye@r day *